Naapuriin murtauduttiin perjantai-iltana kahdeksan aikoihin. Lukko oli vain lyöty sisään. Sinänsä pelottavaa, sillä alakerran ulko-oveen tarvitsee joko koodin tai avaimen päästäkseen sisään. Emme olleet juuri silloin kotona, mutta en usko, että olisimme mitään kuulleet, sillä huoneestani kuulen tuskin keittiönkään ääniä. Onneksi olemme pitäneet eteisessämme aina valoa ja nyt pidämme vastaisuudessakin. Läppärin puolesta pelkää eniten, koska siinä menisi sitten kuvat ja osoitteet sun muut tärkeät asiat. Täytynee käydä ostamassa se ulkoinen kovalevy.

Lisäksi kuulin, että lnaapurustossamme olevaan vaihtarikämppään oli murtauduttu viime viikolla ja viety kaikki arvokas… Viime päivinä olen piilotellut tavarat lähtiessäni kaupungille.

Muuten viimeiset pari viikkoa ovat sujuneet entiseen malliin. Nyt alkaa pikkuhiljaa kaikkien päässä liikkua ajatukset lähdöstä (vaikka tietenkin kuukausi vielä jäljellä Suomeen paluuseen). Olen melkein ainoa kaveriporukastamme, joka jää tänne Budapestiin myös kevääksi. Liikkuu epäilyksiä, että uusien ihmisten saapuessa unohtaisin vanhat kaverit, mutta en usko että tällaista samanlaista porukkaa tulee uudestaan. Anna jää tänne, mistä olen todella iloinen. Luultavasti sitten juuri näistä ihmisistä, jotka jäävät vuodeksi, tulee se uusi porukka.  Höh, ikävä tulee Eveä ja poikia.

Eilispäivä kului värikuulasodan parissa. Muistoksi sain mojovan mustelman kylkeeni. Kerran aikaisemmin olen pelannut, mutta eipä sattunut silloin osumaan lähietäisyydeltä. Päivä oli oikein hauska lukuun ottamatta Kallen pientä onnettomuutta. Raukka astui naulaan tai lasinsirpaleeseen ja peli loppui sitten siihen. Ja eikun taksilla sairaalaan. Pelialue oli tosiaan vanha hylätty rakennus ja ilmeisesti täällä Unkarissa ei kauheasti tarkasteta turvallisuusasioita… Vähän suututti valvojamme asenne, sillä hän käyttäytyi kovin välinpitämättömästi ja hitaasti. Ensiapupakkausta piti lähteä hakemaan muutaman sadan metrin päästä (täällä ei ilmeisesti ole pakollista pitää autossa ea-pakkausta). Illalla kirjoitimme ja piirsimme Kallelle oikein hienon
”parane pian”–kortin, kun Kalle joutui jäämään kotiin lepäämään.

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä Serbiaan. Menemme ensin yöjunalla Belgradiin ja sieltä mahdollisesti Sarajevoon. Tuo Sarajevo kyllä houkuttaisi itseä, mutta saa nähdä kuinka aika riittää.  Koluun pitäisi ehtiä ja ensietsimältä sopivaa junaa ei oikein löytynyt. Päätimme siis varata vain junaliput Belgradiin ja improvisoida loput. Niinhän ne parhaat reissut syntyy.